Teksti: Roosa Vastamäki
Tulin vedetyksi mukaan Olohuoneeseen silkasta nälästä. Olin toki ollut jo aiemmin nälkäinen kokemaan ja tekemään taidetta ja taideprojekteja, mutta kun puheenjohtaja Taru pyysi, tulisinko paikalle tapaamiseen, jossa tarjotaan pizzaa, en enää voinut kieltäytyä.
Tiesin etukäteen jo melko hyvin Olohuoneen toiminnasta. Olin tuntenut hallituksesta Janin, Tarun ja Suvin jo vuosia. Syyskokous valitsi minut sihteeriksi. Pääsin mukaan sekä valmistelemaan Olohuone 306,4 km2 –festivaalia että näkemään, mitä kaikkea muuta Olohuone on.
Pitkin vuotta Olohuone on ollut mukana vähän kaikessa, mitä kaupungissa tapahtuu. Olemme olleet sekä järjestäjänä että keskustelijoina erilaisissa paneeleissa, tuoneet taidetta tapahtumiin ja jopa olleet itse taideteoksina, kun tarvetta on ollut. Olemme tanssittaneet, naurattaneet ja aktivoineet kaupunkilaisia monella tavalla, mutta aina matalalla kynnyksellä. Olohuoneen taide on kaduilla eikä gallerioissa. Olohuoneen luokse ei kenenkään tarvitse tulla, sillä Olohuone on kaikkialla.
Vaikka festivaali onkin se, mistä Olohuone parhaiten tunnetaan, on ollut aika yllättävää, miten moneen suuntaan olkkarilaiset ovat aktiivisia. Olohuoneen olemus joustaa ja muuttuu tarpeen mukaan asiantuntijasta juopoksi tangolaulajaksi. Mitä vain tarvitaan. Olennaista on se, että projektit on aina suunniteltu yhdessä ideoiden niin, että jokainen on saanut olla mukana sellaisella tavalla ja panoksella, joka itsestä tuntuu hyvältä.
Olohuoneen ei ole tarkoitus olla väriläiskä, johon silmä osuu aina kaupungilla, vaan enemmänkin väripaletti, joka hienovaraisesti muuttaa siellä täällä kaupunkitilaa taiteellisemmaksi, aktiivisemmaksi ja enemmän kaupunkilaisten näköiseksi. Olohuone onkin vankka osa turkulaista kaupunkikulttuuria, jatkuvasti tekemässä meille kaikille inspiroivampaa kaupunkia elää. Olohuone on se arkisin tila, jossa aikaamme vietämme, mutta millainen se tila olisi ilman minkäänlaista taidetta! Niinpä.
Tuskin siis maltan odottaa toista vuottani olkkarilaisena!
