Tervetuloa mukaan Rullaa kaupungin halki -kierrokselle!
Kierroksen ideana on tarjota kokemus siitä, millainen Turku on pyörätuolista katsottuna – miten kaupungilla ja sen eri ympäristöissä pääsee liikkumaan ja miltä se tuntuu omassa kehossa. Siksi periaatteena on, että kun on istahtanut tuoliin, siitä ei nousta ennen maaliviivaa – ellei kohtaa ylitsepääsemättömiä tilanteita. Koska etenemme yhtenä ryhmänä, olemme ryhmänä vastuussa siitä, että kaikki pysyvät mukana.
Osallistujat perehdytetään pyörätuolilla liikkumisen perusteisiin ennen kierrosta. Aiempaa kokemusta pyörätuolilla liikkumisesta ei tarvita, mutta on huomattava, että pyörätuolilla liikkuminen vaatii kuitenkin hyvää peruskuntoa. Kierroksen oppaina toimivat Sally Davison ja Gunilla Sjövall, joilla on kokemusta pyörätuolilla liikkumisesta sekä pysyvässä että satunnaisessa käytössä. Kierroksen opastus tapahtuu englanniksi ja suomeksi.
Kierros kestää noin 2 tuntia, mukaan lukien alkuperehdytyksen ja loppukeskustelun. Pyörätuolit toimitetaan järjestäjän puolesta. Myös omalla pyörätuolilla voi osallistua, kokonaisuudessaan maksimi-osallistujamäärä on 20 henkeä.
Muutamia käytännön vinkkejä:
- Pukeudu mukaviin vaatteisiin, etenkin pusero/paita/takki kannattaa olla joustava, että voit käyttää ylävartaloasi vapaasti. Pitkät, väljät hihat ja liehuvat hameenhelmat/housunlahkeet voivat takertua renkaisiin.
- Ota mukaasi liukumattomat (nahka)käsineet, joilla saat hyvän otteen kelatessasi.
- Laukut ja reput voidaan jättää lukkojen taakse Olohuoneen tiloihin. Laukun pitäminen sylissä kierroksen aikana on mahdotonta. Pyörätuolin taakse voi ripustaa molemmista työntökahvoista laukun/repun, mutta se vaikuttaa tuolin painoon ja liikkeisiin. Juomapullot ja muut välttämättömät pientavarat voidaan antaa oppaiden kuljetettaviksi.
Gunilla Sjövall on pitkänlinjan vammaisten ihmisoikeusaktivisti, monessa uranuurtaja, kun on ollut kyse vammaisten ihmisten oikeudesta yhdenvertaisuuteen. Työuransa hän teki koulutussihteerinä vammaisten kansalais- ja ihmisoikeusliikkeessä Kynnys ry:ssä, jota hän oli mukana perustamassa opiskeluaikanaan Helsingin yliopistossa 1970-luvun alkupuolella. 2000-luvun alussa hän päästi sisäisen tanssijansa valloilleen, kouluttautui DanceAbility-tanssinopettajaksi sekä perusti yhdessä Sally Davisonin ja muutamien muiden kanssa DanceAbility Finland ry:n, jonka tehtävänä on edistää integroitua tanssia Suomessa. Gunilla on Suomen johtavan integroidun tanssiryhmän Kaaos Companyn jäsen. Hänelle tanssi on myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen keino, yksi väylä ihmisten väliseen yhdenvertaisuuteen.
Sally Davison suhtautuu intohimoisesti liikkumiseen, joka yhdistää kaiken liikkeen ja kaikenlaiset kehot. Häntä kiinnostaa, kuinka kokemuksen fyysisyys voi avata uusia näkökulmia yksilön ja ryhmän kannalta, uusia yhteyksiä muodostaen. Davison on DanceAbility-metodin mestariopettaja ja ympäristöliikkeen kannattaja.
Gunilla Sjövall ja Sally Davison kiittävät Carita Viljasta ja Satu Järviötä avusta projektin toteuttamisessa.