Skip to main content
festivaaliohjelmaMuuttaiteilijat

Takapihaklubi huipentuu Aamuyön sirkukseen

aamuyonsirkus3_kuva_joonas_tsokkinen
Kuva: Joonas Tsokkinen

Debyyttilevynsä Huominen maaliskuun lopulla julkaissut Aamuyön sirkus aloittaa kesäkeikkansa Olohuoneen Takapihaklubilta 11.6. Festivaalin päätösklubilla esiintyvät myös Kuningas Yrjö, Olohuoneen taideohjelmistoon kuuluvat  71551-sissit PumAh!-performanssillaan sekä Barry Andrewsin disko.

Takapihaklubi lauantaina 11.6. klo 20-02 Turun Kirjakahvilassa osoitteessa Vanha Suurtori 3 (Brinkkalan sisäpiha)

20:00 Ovet auki, odotusmusiikkia
21:00 Kuningas Yrjö
21:45 71551-sissit: PumAh!
22:15 Barry Andrewsin disko
23:15 Aamuyön sirkus

Turkulainen Aamuyön sirkus on saanut debyyttialbumistaan paljon kehuja. Viisi vuotta yhdessä soittaneen yhtyeen musiikki on suomenkielistä rockia  ja tekijät itse kuvailevat sitä helposti lähestyttäväksi, samaistuttavaksi ja melodiseksi. 
-Pyrimme ottamaan hieman vapauksia kaikesta lokeroinnista. Haluamme kertoa tarinoita, joista kuulija saisi tartuntapintaa ja voisi tehdä löytöjä, kuvailee yhtyeen laulaja Oona Hallikainen.

Pitkä yhteinen soittohistoria näkyy keikoilla ja tekee viisihenkisen yhtyeen esiintymisestä rentoa. 
– Kun meillä on hauskaa, yleisöllä on hauskaa! Olemme olleet onnekkaita, että myös kuulijakuntamme on hauskaa väkeä ja heille on aina ilo soittaa, kertoo Hallikainen.

Olohuone-festivaalin teema ”muutos” on tuttua myös Aamuyön sirkukselle.
– Muutos näkyy meillä valtavana musiikillisena harppauksena. Kuluva vuosi on muuttanut meitä sekä bändinä että ihmisinä. Muutos on usein kehityksen tulos, ja haluamme ajatella, että Aamuyön Sirkukselle on käynyt juuri niin!

Aamuyön sirkus on Oona Hallikainen: laulu, Eeli Hallikainen: laulu, koskettimet, Jaakko Lento: basso, Lauri Laine: kitara ja Petteri Häyrynen: rummut. 

Kuuntele sinkku Nuorena hautaan YouTubesta


jukka herva promo

Yksi Olohuoneen tämän vuoden taiteilijoista, Jukka Herva, nousee lauantain päätösklubin lavalle Barry Andrewsin diskona. Monipuolinen disko on tuottanut pulputusta, humppaa, rekeetä ja suhinaa vuodesta 2007 alkaen. Jukka Hervan omin sanoin se on ollut ”milloin mitäkin”.
 
– Tällä kertaa se on särökitaroita, sähköbassoa, urkuja, rumpukonetta, rokkia, ehkäpä countrya, folkia ja rekeetä tai sitten jotain ihan muuta, kuvailee Herva. 

Barry Andrewsin diskon tuotantoon voit tutustua osoitteessa https://soundcloud.com/barry-andrewsin-disko

kuningas-yrjö-pressi

Kuningas Yrjö  on TV-Resistori- ja Hiljaiset Kallot -yhtyeistä tutun ja tuoreessa Entiset rakastajat -kokoonpanossa vaikuttavan Yrjö Saarisen sooloprojekti. Esiintyjän omien sanojen mukaan musiikki on ”Pekka Strengin ja Leevi and the leavingsin hengessä tehtyä fantasia-iskelmää kevyesti hävyttömillä sanoituksilla”. Turkulaisen musiikintekijän omalaatuiseen  tuotantoon voi tutustua Soundcloudissa.

olkkari_pumah_rajattu

Musiikin lisäksi klubilla nähdään performanssia. 71551-sissien PumAh! -esitys on burleskihenkinen aseistariisunta, joka on osa Olohuoneen ohjelmaa myös perjantaina. Vauhdikkaassa performanssissa taiteilijat riisuutuvat aseista burleski- ja drag-taidetta hyödyntäen. Teos kommentoi kiristynyttä tunnelmaa, vihaa ja vastakkainasettelua, ja tuo tuulahduksen vinksahtanutta karnevaalitunnelmaa Turun kesään. Tavoite on kannustaa jokaista kunnioittamaan itseään ja muita.

71551-sissit on Annikki Levomaan, Liisi Lukkarisen ja Joel Törrösen uusin yhteistyö. He ovat vaikuttaneet muun muassa nukketeatterin, teatterin, muotoilun ja pukutaiteen parissa. Performanssissa he yhdistävät osaamisensa ja kokeilevat rajojaan taiteen tekijöinä. Teoksen musiikin on säveltänyt Aku Mylly.

Tutustu teokseen tarkemmin Olohuoneen nettisivuilla teokset -osiossa