’A Body Called Paula’ on toistoon perustuva installaatio ja performanssi, jossa Paulan rooliin asettuva Ketola työstää suurikokoista ornamenttia hauraalle paperille. Teoksen metamorfoosi kulkee puhtaan valkoisesta, väri kerrallaan kohti täyttä, värikylläistä nauhaa. Teoksen performanssit Light, Passion, Knowledge, Reality ja Darkness symboloivat täyden elämän elementtejä. Paula on allegoria ihmisestä maailmankaikkeuden osana ja teknologian rakentajana. Kädet, keho ja tila muodostavat serigrafian avulla ihmisprintterin – sensuaalisen koneen, jossa materia ja henki tanssivat paljain jaloin. Teoksen eteerinen äänimaailma on Ketolan säveltämä.
A Body Called Paula on 2017 alkanut, kymmenen vuotta jatkuva teos, jossa performanssi toistuu eri puolilla maailmaa 3-4 kertaa vuodessa. Pitkä aikajänne mahdollistaa kontrollin ohittamisen tietoisten suunnitelmien muuttuessa, antaen teoksen lopulta hakea itse muotonsa ja dialoginsa. Taiteilijan tehtäväksi jää näin vain liikkeen ylläpitäminen.
Martin kirkossa nyt nähtävä kaksipäiväinen maratonversio, high/low, haastaa Ketolan fyysisesti ja henkisesti rankkaan koitokseen. Samalla lyhyt aikataulu karsii tarinasta Realityn eli arjen harmaan värin pois. Tämä pyhässä tilassa tapahtuva teko saattaa muuttaa koko paulomisen suuntaa. Ehkä valo, intohimo, tieto ja pimeys riittävätkin jo itsessään korkeuden ja syvyyden saavuttamiseen?
Sirkku Ketola on nykytaidegraafikko joka tutkii toistoa ja siitä syntyvää variointia osana elämän koodia ja monimuotoisuuden kauneutta. Hän on sivistetty villi joka hidastaa digitaalista kuvavirtaa käsityövaiheilla yrittäen ymmärtää ihmisen rytmiä suhteessa materiaan. Ketola on valmistunut Kuvataideakatemiasta Kuvataiteen maisteriksi vuonna 2009 ja osallistunut lukuisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin projekteihin ja näyttelyihin. Hän asuu ja työskentelee Turussa sekä Brysselissä. Ketolan työskentelyä tukee Taiteen edistämiskeskus.
Lisätietoja: http://sirkkuketola.com/