Info ja ohjelma

Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidefestivaali 3.-5.6.2022

Olohuone 306,4km² -kaupunkitaidefestivaali järjestetään tänä vuonna jo seitsemättätoista kertaa! Tämä kaikille avoin ja eri taiteenaloja yhdistävä tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden kokea taidetta yllättävissä paikoissa ja tilanteissa.

Ohjelma

Vuoden 2022 festivaalin teema on YHTEYS

Yhteydet ovat olennainen osa kaupunkia ja kaupunkikulttuuria. Yhteisöllisyys, ihmisten väliset yhteydet, kulkuyhteydet ja verkkoyhteydet kuuluvat meidän kaikkien arkipäivään.

Yhteys on käsite, joka on pandemia-aikana noussut esiin monellakin tavalla ja varmasti koskettanut monia. Yhteys tärkeisiin ihmisiin on voinut katketa, yhteisöllisyyden kaipuu on vaivannut monia ja etäyhteydenpidosta on tullut arkipäiväinen asia. Yhteyttä käsitellessä katseen voi kääntää myös tulevaisuuteen ja yhteyksien uudelleenrakentamiseen, tai niihin yhteyksiin jotka ovat säilyneet vaikeuksista huolimatta.

Yhteys teemana on laaja, ja antaa sijaa monialaiselle tulkinnalle. Yhteisöllisyyden ja ihmisten välisten yhteyksien lisäksi teemaa voi käsitellä myös abstraktimmalla tasolla, ja keskittyä asioiden välisiin yhteyksiin ja esimerkiksi syy-seuraus-suhteisiin.

Ohjelma 2022

Perjantai 3.6.

Ohjelma tulossa

Lauantai 4.6.

Ohjelma tulossa

Sunnuntai 5.6.

Ohjelma tulossa

Koko festivaalin ajan nähtävillä olevat teokset

Ohjelma tulossa

Festivaalin infopiste

Infopiste sijaitsee Rettiginrinteessä Kirjastosillan kupeessa.
Auki koko festivaalin ajan 3.-5.6.

Karttalinkki infopisteelle

Teokset 2022

Filter

Janne Hokkanen – Ihmisluonto II

Julkinen taidenäyttely

Sattumalta

Improvisaatio/tanssi

PRINSSI

Katuteatteri

Kaisa Illukka – Apifilia

Performanssi/käsityötaide

Lammikko – IKI

Veistos/installaatio